perjantai 11. kesäkuuta 2010

Kesätuunaus Vauhtihirmu

Satiinimekon ompelu ei ole edistynyt yhtään. Ei näillä keleillä taas malta sisätiloissa oleskella. Sitä vastoin tässä ompi ollunna varsinainen kesärojekti piällänsä, mutta puuvillan kanssa sillä ei juuri ole tekoja. Homma lähti siitä, ettei Mister Teellä ollut muuta kuin ilmastoimaton Passat, ja kuuman asfaltin kutsu oli suorastaan huutava. Toinen Mister T tiesi ehdottaa edullista pyörätukkua kaupungin laidalta, ja sinnepä siis. Myyjälle sanottiin, että nyt ois hakusissa mahdollisimman halpa kesäritsa. Ja löytyihän sieltä kahdella kympillä oikeinkin mainio retrohko menopeli. Vaihteet, valot ja kaikki! Ei muuta kuin baanalle!!


Miten mukava kesäinen satulan narina ja lokareiden kalina siitä kuuluikin. Rimpautintakin piti testata terassin kulmalla kaljottelijoiden iloksi. Me sitä vastoin käytiin kymmenen pakkaus vauhtihirmumehuja evääksi joen varteen mistäpä saatiinkin sopiva nimi uudelle lempilapselle. Joen rannassa pelaillessa tuli ja yllätti kunnon rankkasadekuuro, eikä muu auttanut kuin painella kotiin minkä ketjuista lähti. Matka oli kuoppainen, ja nimikkomehut oli tippuneet tarakalta jonnekin matkan varrelle. Myöhemmin lenkillä kuoret sattui silmään, olivat kelvanneet janoisille ohikulkijoille :-D

Runko oli siis upea. Mutta sininen on niin pliisu väri harmaassa Suomimaisemassa, jotta arveltiin kokeilla jotain vähän räväkämpää. Kaksilahkeinenkin mieltyi ajatukseen metallinhohtopinkistä kiitäjästä. Tokmannin hyllystä haettiin vähän muutakin tykötarviketta. Ja sitten armotonta purkamista, pyörähän oli pistettävä aivan atomeiksi kuten naapurin nainen ohikuljiessaan tuumaili. Se oli vielä helppo homma, mutta tarrojen irroitus ja ketjujen 30-vuotisten mömmöjen pesu ei sitten niin yksinkertainen juttu enää ollutkaan. Suureksi tekijäksi projektissa nousivat ksyleeni, karhunkieli sekä kertakäyttökäsineet. Ihan uskomaton aine se ksyleeni kun tähän asti oon Pirkan hankausnesteen tehoja ihastellut.

 

Vähän jouduttiin roskakatosta myös spreijailemaan.. mutta wau että oli väri hieno! Ei ihan pinkki kun se sininen puskee sieltä läpi eikä maltettu lähtee lisää maalia hommaamaan, mut oikein mieluinen näinkin!



Nyt kun vielä saadaan 1 ja 2 vaihteetkin toimimaan niin avot! Polkekaa ihmiset polkekaa, kyllä ketjuja riittää!! Varsin ajankohtaista ihan jo meksikonlahdenkin nimissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti