sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Parit jakut

Viimein sain ajoiksi etsiä napit valkoiseen jakkuun. 
Tästä piti tulla arkivaate, mutta taitaa (ainakin uutena) sopia paremmin juhliin.
Sen verran on hohtava meininki. Ei se kangas kaupassa tuolta näyttänyt.
On vissiin niin nuhruset neliöt, että uusi valkoinen korostaa kontrastia :-D
Sopivasti sain siis tän valmiiks ylihuomisiin mummin kasikymppisiin mut mitä tän kaa puetaan muuta päälle..? 
Kaava on Modasta 3/2007, taakse lisäsin reiluhkon vekin kun kerran kirkonpenkissä ihailin sellasta yhtä ihanan tyttömäistä kesäjakkua. Sieltä se tääkin idea päähän taas kerran syöpyi.

Valkoinen kesäjakku


Yläkaarrokkeen laskos

Jakkujen ja bleisereiden (mikä niiden ero sitten loppupelissä lie onkaan) suurin homma on tuo vuorituksen istutus kun jos päälliseen tekee muutoksia niin ne samat pitäs muistaa vielä vuorinkin kohdalla! Myös hihat on aika nihkeet joskus saada nätisti oikeaan kulmaan kummemmitta rypyittä. 
2004 tein tällasen ruskeen liituraitasysteemin johon tuli kullanvärinen sisus.

Liituraitajakku


2002 valmistujaisiin ompelin harmaan vähän pidempimallisen bleiserin. 
Jeppe the puudeli vainaakin jäi vilaukselta kuvaan.
Jostain luin, että olkatoppaukset on (vaiko lie oli jo) taas in, miten sitten lie.
Tässä pienet on, mutta kyllä ne oudoilta tuntuu ja peilistä näyttää.

Perusbleiseri 

Tuon mainitsemani vuorituksenkin laatiminen tuntuu tällä hetkellä leikkipeliltä tuskailtuani luirun satiinikankaan kellohelmaistumattomuutta. On todella tullut olo oonko kuunaan näissä ompeluhommissa onnistunut ja mitään oppinut! Mekko alkaa kyllä olla aika mukavalla tolalla kuitenkin.. ja kiitos kuittaa tuskailut jos se vain on saajalleen milloin mieluinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti